Tekstin alkuun
Etusivu - EL-Rakennus Oy
Hyvin tehty työ on paras mainos!
Toimistomme Metsäruusuntiellä

EL-Rakennus Oy on reilun vuosikymmenen aikana toiminut aktiivisena rakentajana Kanta-Hämeen yritysten, yhteisöjen ja yksityisten kumppanina. Vuonna 1995 perustettu Järvinen & Laitila Oy muuttui yrityskaupan myötä EL-Rakennus Esko Laitila Oy:ksi vuonna 1999. Vuosikymmenen aikana luodut suhteet viranomaisiin ja tavarantoimittajiin ovat muotoutuneet ydintoimintamme yhdeksi merkittäväksi kulmakiveksi.

Yrityksen toimialana ovat olleet lähinnä urakkakohteet, mutta myös pieniä laskutyökohteita on toteutettu työmaa-aikataulujen sallimissa rajoissa. Henkilökunta on vuosien saatossa kasvanut 90-luvun neljästä nykyiseen yhdeksään.

Pääasiallisia rakennuttajia ovat olleet Hämeenlinnan kaupunki ja ympäristökunnat sekä taloyhtiöt. Myös Valtion Kiinteistölaitos on työllistänyt yritystä. Erikoisosaamiseksemme voidaan lukea kerrostalojen LVIS-saneeraukset, joita olemme urakoineet taloyhtiöille vuodesta 2001 lähtien yhtäjaksoisena toimintalinjana. Toimintamme joustavuus, laatu sekä kilpailukykyinen hinta muodostavat yhdessä, reilun vuosikymmenen aikana muotoutuneen suhdetoimintaverkoston kanssa, kattavan perustuksen, jonka varaan rakennetaan niin pienet, kuin laajatkin rakennuskohteet.

Kirjaudu muokkaustilaan